You are currently browsing the category archive for the 'kt4' category.
Projektityön valmistuttua sain tehdä posterin työstäni: fle3-posteri. Se olikin helppoa ja vaivatonta tehdä. Tällaisen voisi tehdä uudestaankin.
Projektityöni tekeminen on lähellä loppuaan. Tosin vielä pitää tehdä posteri ja päivitellä työni wikiin. Sen tekeminen on ollut antoisaa. Työ tekemisen lomassa olen saanut tutustua Scrumyyn, jonka käytön tosin koin aikaa vievänä toimintona. Jos olisin parityöskentelynä tehnyt tämän, sen käyttö olisi varmaan ollut järkevää. Sillä saisi tehtävien tekemistä jaettua. Vaikeimpana asiana koin aikataulutuksen. Vaikka yritin realistisesti aikatauluttaa omaa työskentelyäni, niin se ei tuntunut silti toimivan. Eräs syy tähän oli omat perusopinnot, joita samanaikaisesti oli suoritettava. Joka viikko tuli uusia tehtäviä, joista ei ollut tietoa.
Fle3-oppimisympäristön tarkastelu tapautui luomalla itse ympäristöön testailumielessä erilaisia työkaluja, kuten Word-tiedostoja ja kurssikuvauksia, jotta pääsin edes jollakin tasolla selville ympäristön toiminnasta. Se tuntuikin mielekkäältä tehdä, sillä siten sai kuvan kurssin luomisen vaatimuksista ja tarkastelu oli mieleenpainuvaa. Toisaalta loppumetreillä mieleeni tuli ajatus, että olisi kannattanut olla valmis kurssi, jonka avulla tutkia infrastruktuureja. Siten tutkivasta oppimisesta olisin saanut totuudenmukaisemman kuvan ja työskentely olisi ollut mutkattomampaa.
Missä nyt mennään? Oikeastaan olen tehnyt jo monenlaisia asioita, mutta mitään en ole valmiiksi saakka työstänyt; Viitekehys on muotoutumassa, mutta jokaiseen osioon pitäisi lisätä vielä lisää asiaa. Aloitin Fle:in tutkimisen tällä viikolla. Kirjoitin siitä pari sivua projektityöhöni.
Mitä teen seuraavaksi? Ensisijainen tavoitteeni on saada jokin kappaleista valmiiksi saakka! Koska oppimisympäristön esittely tuntuu tällä hetkellä kiinnostavimmalta tehdä, niin aion sen saada kirjoitettua maanantaihin 23.2.09 mennessä. Sen jälkeen keskityn viitekehyksen viimeistelyyn (vko 9). Sitten aion tarkastellla Fle:ia (vko10). Lopuksi viimeistelen johdannon ja pohdinnan sekä valmistelen posterin (vko11). Työn on tarkoitus valmistua 12.3.2009 mennessä eli viikolla 11. Tällaiset suunnitelmat, mutta toteutuvatko ne, se nähdään pian. Pitäkäähän peukkuja!
Viimeinen kurssi eli projektiopiskelu on alkanut. Aiheeni käsittelee verkko-oppimisympäristöjen tarkastelua. Laitankin tähän linkkinä alustavan ja nykyisen projektisuunnitelman, jonka mukaan projektityötä alan työstämään. Tarkoitukseni on nyt keskittyä etenkin jouluna projektityöhön tekemiseen, jotta sitten keväällä saisin rauhassa miettiä kandityötä, joka ei ole oikein hahmottunut minulle vielä.
Koulutusteknologian perusopintoihin kuuluvat seuraavat kurssit:
- Koulutusteknologia muuttuvassa yhteiskunnassa 4 op
- Tieto- ja viestintätekniikan sovellukset opetuksessa 4 op
- Pedagogisia näkökulmia tieto- ja viestintätekniikan soveltamiseen 6 op
- Projektiopiskelu 6 op
- Digitaalinen portfolio oppimisen tukena 4 op
Lukemisen iloa!
